Tapasin eilen vanhan ystävän. Siis ei vanhan vaan aivan sopivan ikäisen, juuri viisikymmentä täyttäneen naisen. Ensimmäisen kerran näin hänet kaksikymmentä viisi vuotta sitten. Edellisen kerran yhdeksän vuotta sitten. Sillä välillä ehdimme olla työkavereita monen monessa projektissa, hierarkkisesti toinen oli kulloisenkin projektin vetäjä, mutta kaveruus toimi.

Parisuhteissa ei Garlicmanilla ole ollut yhtä hyvää onnea kuin työsuhteissa. Juuri nyt ei ole kummankaanlaista suhdetta päällä, mikä ei merkitse sitä, etteikö naisia tulisi ajatelluksi silloin tällöin. Etupäässä kaipauksella, vaikka onhan teistä/heistä joskus harmiakin ollut.

Kun on tehnyt uran miehenä naisvaltaisella alalla ja sitten joutunut eläkkeellä asiakkaaksi/potilaaksi naisvaltaisille aloille, niin kai sitä jotakin pitäisi ymmärtää. Vai onko se niin kuin kieliopintojen kanssa, että vanhana sitä jo ymmärtää, mutta muisti ei enää pelaa.

Päivällä käyn Viivin kanssa syömässä. Illaksi ostan laukkuun pullon skumppaa ja lähden lähikapakkaan.